”Syksyllä [2017] ilmestyi myös vaikuttavin taiteilijaelämäkerta aikoihin, Hanna-Reetta Schreckin suurtyö Minä maalaan kuin jumala.”
Mervi Kantokorpi, HS, 12.2.2018
Ellen Thesleff-elämäkertani ”Minä maalaan kuin jumala” on herättänyt monen lukijan innon. Se tuntuu aivan uskomattoman ihmeelliseltä ja hyvältä – että se, minkä itse olen kokenut tärkeäksi ja jonka eteen olen viime vuodet nähnyt paljon vaivaa, tuntuu myös muista tärkeältä ja herättää halun lukea. Jopa niin, että marraskuussa kirjasta otettiin jo toinen painos. Ja oman kirjastoni Helmetin varauksissa aina vain tammikuussa 2018 kirjani on edelleen 10 varatuimman kirjan joukossa!? Tämä kaikki tuntuu uskomattomalta. Vuosi sitten tekstisohjoa kyntäessä ei tullut mieleenkään, että juuri nyt voisi olla näin…
Vaikka ei työ mitenkään raakaa raatamista ollut, pikemminkin hauskaa ja koukuttavaa. Mutta myös pakkomielteistä, toisinaan rasittavaa ja koko ajan pakottavaa. Myös hirveän pelottavaa. Pakarat puutuivat, selkä meni vinoon ja aivot hyytyivät monta kertaa – ja kyllä olin varmasti monesti myös mumiseva ja äksyilevä perheenjäsen.
Kirjastani on suureksi ilokseni kirjoitettu paljon eri lehdissä ja blogeissa. Olen kaikista näistä huomioista hyvin onnellinen ja kiitollinen. Toivon, että niiden kautta Ellen saisi mahdollisimman monta lukijaa, uutta ystävää…
Kiitos kaikki lukijani, tukijani, juttelijat, kannustajat ja kommentoijat, on ollut puhdasta iloa löytää kirjan kautta avautuneita uusia maailmoja!
Tässä linkkejä paloihin, joita kirjastani on kirjoitettu:
Kaleva helmikuu 2018
Kaisa Reetta T:n blogi 20.1.2018
Nousu, rajaton kulttuurimedia 8.1.2018
Luetut, lukemattomat-blogi 4.1.2017
Hannele Salminen Kirjasta kirjaan-blogissa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja-blogissa
Leena Lumi blogissaan 3.10.2017