Päivät ja kohta jo viikot kirjani ”Minä maalaan kuin jumala” julkaisun jälkeen ovat olleet lievästi sanottuna jännittäviä, onnentäyteisiä, kiihkeitä, kiireisiäkin. Olen tavannut uskomattoman määrän ihmisiä, vanhoja rakkaita ystäviä ja kollegoita, sekä paljon minulle ennestään tuntemattomia.
Moni on halunnut jakaa ja kertoa minulle suhteestaan Elleniin. Se on tuntunut etuoiketetulta ja myös hämmentävältä. On kummallista huomata äkkiä elävänsä kuin jonkun ihmisen välittäjänä, jonkinlaisena äänenä. Nämä ihmiset, jotka minulle ovat kertoneet suhteestaan Elleniin, haluavat tuoda esiin, kuinka tärkeä ihminen hän heille on ollut ja on. Monille jo hyvin pitkään. Osalle jopa useammassa sukupolvessa. Se on ollut minusta hyvin koskettavaa.
Otan nämä tarinat lämmöllä vastaan – monia koskettavia ajatuksia ja hetken huomioita. Vielä kun voisin todella välittää ne eteenpäin hänelle, joita tarinat koskevat. Ellenille. Mutta ehkä tärkein ei kuitenkaan piile siinä? Siis kysymyksessä, kuuleeko Ellen vai ei… Ehkä tärkein on juuri nyt: siinä, mitä hänen tarinansa voi puhua meille juuri nyt. Ja mitä se saa meidät puhumaan ja jakamaan toisillemme. Hetkiä ja kohtaamisia tässä yhteisessä todellisuudessa, elämässämme juuri nyt. Mitä historia kertoo meille tänään? Miten me suhteutamme itseämme juuri nyt naiseen, joka eli parasta luomiskauttaan sata vuotta sitten? Nyt, silloin. Eilen, tänään. Vuonna 2017, vuonna 1917.
Kirjastani on ilokseni myös kirjoitettu paljon eri lehdissä ja blogeissa. Olen kaikista näistä huomioista hyvin onnellinen ja kiitollinen. Toivon, että niiden kautta Ellen saisi mahdollisimman monta lukijaa, uutta ystävää…
Tässä linkkejä muutamiin paloihin kirjastani:
Hannele Salminen Kirjasta kirjaan-blogissa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja-blogissa
Leena Lumi blogissaan 3.10.2017
