Ehdottomasti yksi tutkijan elämän parhaita puolia: konferenssit. Oslon Edvard Munch-tutkimusverkoston konferenssiin lähdemme yhdessä mahtavan kollegani taidehistorioitsija Marja Lahelman kanssa.
Aiheemme 30.11.2018 käsittelee yhtä hyvin vähän tutkittua ilmiötä Ellen Thesleffin taiteessa: suurrealismia. Ylipäätään suurrealismia on tutkittu hämmästyttävän vähän suomalaisessa taiteessa ja varsinkin 1920- ja 30-luvuilla. Unet, automaatio, sattuma, elämän sivupolut, tiedostamaton, nämä kaikki inspiroivat suurrealisteja hyvin eri tavoin. Ei ollut mitään tiettyä yhtenäistä tyyliä, jos nyt millään 1900-luvun taiteen ilmiöllä edes oli mitään tiettyä samankaltaista visuaalista muotoa (verrattuna vaikkapa aikaisempien vuosisatojen selvästi yhtenäisempiin tyylisuuntiin).
Joka tapauksessa Thesleffin taide niin 1920- kuin 30-luvuilla on äärimmäisen mielenkiintoista tästä näkökulmasta. Ylipäätään naiset ja suurrealismi on hyvin kiinnostava aihe – naiset helposti nähtiin enemmän muusina, mystisinä innoittajina, kuin suurrealismin luojina. Tämä ei suinkaan ole ongelma vain liittyen suurrealismiin, vaan moniin muihinkin avantgardistisiin modernismin taidesuuntauksiin.
Tähänkin pureudumme lyhyessä puheenvuorossamme ja pyrimme valottamaan ja ajattelemaan toisin. Thesleff oli ilman muuta suurrealismin tekijä. Mutta miten, suhteessa mihin ja miten paljon? Satumaiset, fantasian värittämät aiheet, unenomainen ilmaisu ja tarve kuulua eurooppalaiseen maailman taiteen kaanoniin, verrattuna ahdasmieliseen kansalliseen taiteilija- ja taidepolitiikkaan, mitä Suomessa näinä vuosikymmeninä ajettiin. Muutamia seikkoja mainitakseni.
Enemmän ja lisää marraskuun lopulla ja toivottavasti jossain vaiheessa myös artikkelin muodossa.
TÄÄLLÄ lisää tietoa konferenssista, myös ilmoittautumisesta, yme. Tervetuloa mukaan Osloon!