Avainsana: sarjakuva

Ellen T. sarjakuvamme on ilmestynyt!

Ellen T. sarjakuvamme on ilmestynyt!

Sarjakuva on kertomus rajoja rikkovasta naisesta, joka toimi tinkimättömänä ammattitaiteilijana aikana, jona taiteilijan roolin ajateltiin kuuluvan ensisijaisesti miehelle. HANNA-REETTA SCHRECKIN ja IIDA TURPEISEN käsikirjoittama sekä ANNUKKA MÄKIJÄRVEN kuvittama ainutlaatuinen sarjakuva EllenT. pohjaa tutkija, tietokirjailija ja kuraattori Hanna-Reetta Schreckin vuonna 2017 julkaistuun Thesleff-elämäkertaan. Annukka Mäkijärvi on 

Ellen T. – Elämästä sarjakuvaksi. Tulossa keväällä 2019…

Ellen T. – Elämästä sarjakuvaksi. Tulossa keväällä 2019…

Toisen ihmisen elämän tutkiminen on ihmeellistä työtä. Kaikkea mahdollista inhimilliseen elämään kuuluvaa tulee vastaan kaiken aikaa, ja vähintään saman verran katoaa ja jää pimentoon. Ihmisen ”etsiminen” ja hänen ymmärtämisensä on vähintään yhtä paljon näkymättömän ja kadotetun kuvittelua, kuin tiedon ja faktan löytämistä, sen tulkintaa ja