Vielä kuukausi sitten intoilin ajatuksesta, kuinka kohta tanssisimme HAM Helsingin taidemuseon Tanssi! näyttelyn avajaisissa jälleennäkemisen riemusta pöydät notkuen ja kannat katossa. Aivan näissä tunnelmissa ei näyttelymme kuitenkaan aukea. Korona verottaa edelleen yhteiskuntamme voimavaroja ja instituutiot joutuvat vieläkin rajoittamaan tapahtumia ja ihmisten kohtaamisia. Sen rinnalla Venäjän silmitön ja silkkaan valheeseen perustuva epäinhimillinen sota Ukrainassa jatkuu Ukrainassa kohta neljättä viikkoa.
Sota lähes lamautti minut. Enkä ole ainoa. Mutta samaan aikaan näyttelyni teema myös voimaannutti: Niin kauan kuin olemme liikkeessä, olemme hengissä.
Tanssi! näyttely näyttää meille liikkeen ja tanssin muotoja visuaalisessa maailmassamme viimeisen 150 vuoden ajalta. Se näyttää meille tapoja olla elossa. Näyttely kertoo liikkeen vapaudesta, ja siitä miten tanssi liittyy elimellisesti juuri vapauden käsitteeseen. Kuvataiteen kautta levinneet uuden vapaan tanssin kuvastot antoivat 1900-luvun alusta eteenpäin monille, erityisesti naisille, idean ja halun tanssia uudella tavalla vanhasta elekielestä ja patriarkaalisen ruumiin hallinnan konventioista irrottautuen. 1800-luvun lopulla syntynyt individualistinen liikekieli, jota kukaan ei ohjaa ylhäältä päin, ja jota kukaan ei meiltä voi viedä pois, on kovin tärkeää edelleen, myös tämän päivän ihmiselle. Se ei ehkä ole sitä kovin tietoisella, tiedostetulla tasolla, mutta tapamme liikkua ja se miten saamme tanssia, määrittää hyvin paljon sitä, miten vapaita olemme ja millä tavalla.
Naisten ruumiin vapaus on maailman historiassa varsin nuori juttu. Se voi myös olla yksi syy siihen, miksi maailmassamme juuri nyt käydään näin epätoivoista ja rumaa sotaa. Sen aloituspöydissä Kremlin muurien sisällä istui sekalainen joukko miehiä, jotka ovat moneen kertaan viitanneet lännen moraaliseen rappioon. Demokratian demonisoimisessa ja moraalittomaksi julistamisessa naisten vapaudella on iso rooli. Se nähdään edelleen uhkana. Ja siksi meidän on sitä puolustettava. Meidän on puolustettava kaikkien oikeutta elämään ja vapauteen.
Tanssi on syvä mahdollisuutemme kuulla toisen kutsu. Saksalainen sosiologi Harmut Rosa kutsuu tätä resonanssiksi. Resonanssi ei ala minusta, vaan toisen kutsusta. Juuri nyt sillä on erityisen suuri merkitys: Minkälaisten arvojen puolesta me nostamme katseemme, kätemme, jalkamme? Kenen kutsuun me vastaamme? Tanssi on resonanssia. Ja nyt on tärkeää toimia, mutta myös kuunnella. Myös vaikeiden ja synkkien aikojen läpi on pystytty liikkumaan ja tanssimaan, olemaan aktiivisia, olemaan aktivisteja ja tuomaan esiin tärkeitä arvoja, inhimillisyyttä ja kauneutta.
Omistan näyttelyni kärsiville ukrainalaisille ja vapaudelle.
Tanssi!
Kuva:
Bárbara Wagner & Benjamin de Burca, Swinguerra, 2019, 2 channel video installation 2K, colour, sound, 23 minutes. Teos on esillä HAM Tanssi! Liikettä kuvataiteessa 1880–2020 näyttelyssä 25.3.-11.9.2022.
