”Tuuli kertoo salaisuuksia” – Tieteen ja taiteen dialogeja
Omakuva on mukana Aboagora – Between Arts and Sciences -symposiumin avoimessa ennakkotapahtumassa (Avant Aboagora) TEHDAS Teatterissa Turussa maanantai-iltana 23.5.2022. Ilta rakentuu kahdesta puheenvuorosta sekä keskusteluista:
”Omakuva – työtä tieteen ja taiteen rajapinnoilla”
Omakuva-työryhmän jäsen tutkija ja kirjailija Hanna-Reetta Schreck kertoo puheenvuorossaan taiteellisen työn luomista mahdollisuuksista tieteellisen työn tekemiseen. Omakuva-ryhmä, johon Schreckin lisäksi kuuluu 2 näyttelijää, muusikko, skenografi ja valosuunnittelija, tekee ajan ja paikan mukaan muuntautuvaa näyttämöteosta kuvataiteilija Ellen Thesleffin Omakuva-teoksen ja elämän pohjalta. Teoksessa menneen ja nykyajan välinen dialogi tulee näkyväksi esittävän taiteen, historian tutkimuksen, skenografian, musiikin ja valojen välisessä vuoropuhelussa. Työ on myös osa Schreckin Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineeseen valmistelemaa väitöskirjaa.
”Ääniä eri aikatasoilta – tutkija päiväkirja-aineiston äärellä tieteen ja taiteen keinoin”
Millainen kuva eletystä elämästä piirtyy esiin sata vuotta sitten kirjoitetuista päiväkirjoista, ja millaisin keinoin tuota mennyttä ja miljoonista sanoista muodostunutta elämää voikaan tutkia? Entä miten tavoittaa historian läsnäoloa tieteen ja taiteen välisen dialogin keinoin? Karoliina Sjö pohtii muun muassa tällaisia kysymyksiä ja kertoo päiväkirjojen parissa tekemästään tutkimuksesta sekä esittää päiväkirjojen pohjalta tekemiään spoken word -runoja.
Karoliina Sjö on kulttuurihistorian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Tutkimuksessa Sjö on kiinnostunut erityisesti päiväkirjojen ja muiden omaelämäkerrallisten aineistojen kulttuurihistoriasta, elämäkertatutkimuksesta sekä elämän ja kertomisen välisistä yhteyksistä. Lisäksi hän on kiinnostunut tieteen ja taiteen välisistä suhteista ja mahdollisuuksista sekä uudenlaisista tavoista tuottaa tietoa menneestä.
”Ääniä eri aikatasoilta – tutkija päiväkirja-aineiston äärellä tieteen ja taiteen keinoin”
Tutkija Karoliina Sjö kertoo päiväkirjojen parissa tekemästään tutkimuksesta sekä esittää päiväkirjojen pohjalta tekemiään spoken word -runoja. Millainen kuva eletystä elämästä piirtyy esiin sata vuotta sitten kirjoitetuista päiväkirjoista, ja millaisin keinoin tuota mennyttä ja miljoonista sanoista muodostunutta elämää voikaan tutkia? Entä miten tavoittaa historian läsnäoloa tieteen ja taiteen välisen dialogin keinoin?
Karoliina Sjö on kulttuurihistorian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Tutkimuksessa Sjö on kiinnostunut erityisesti päiväkirjojen ja muiden omaelämäkerrallisten aineistojen kulttuurihistoriasta, elämäkertatutkimuksesta sekä elämän ja kertomisen välisistä yhteyksistä. Lisäksi hän on kiinnostunut tieteen ja taiteen välisistä suhteista ja mahdollisuuksista sekä uudenlaisista tavoista tuottaa tietoa menneestä.
Omien puheenvuorojensa jälkeen Sjö ja Schreck pohtivat yhdessä tieteiden ja taiteiden sekä menneisyyden ja nykyhetken välisten dialogien ulottuvuuksia ja myös yleisö on tervetullut osallistumaan keskusteluun. Keskustelua vetää Turun yliopiston kulttuurihistorian professori (ma.) Maarit Leskelä-Kärki.
Tapahtuma järjestetään TEHDAS Teatterin lämpiössä, jossa on mahdollisuus ostaa ja nauttia virvokkeita. Tilaisuuden kieli on suomi.
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Lämpimästi tervetuloa!